lauantai 27. huhtikuuta 2013

I say Justin u say Bieber

Eli jos nyt kenellekkään enää voi tulla yllätyksenä niin eilen oli tosiaan JB:n keikka. Se oli kyl tosi hyvä ja näkemisen arvonen!
Mun päivä alko sillä et mentiin jonottaa Hartwall Areenalle aamu 8.30 Tillyn, Himmin, Ellan ja Gannan kanssa. Se alku oli tosi sekavaa kosk sinne ei saanu mennä ennen 9, eli me seisottii jonku viivan takana puol tuntii. Sit väki aina vaa ryntäili edestakas ja piti kokoajan palata takas sinne viivalle -.-
Kun me vihdoin päästiin sinne jonottamaan niin ne järjestyksenvalvojat asetteli meitä jonoihin ja voin sanoo et se oli kamalaa ku ei ollu aitoja.
Päivä oli tosi kylmä ja onneks me oltii varattu edes vähän lämpimiä vaatteita toisin kuin jotkut tuli vaa nahkatakeil ja huppareil.
Joku neropatti sai jossain 4 aikaan idean et lähtee ryntäämään porteille, joten sit yhtäkkii kaikki juoksi, joten me seisottiin sitten viimeset kakstuntia siinä tiukassa kasassa, kaiken roskan päällä sateessa seisoskellessa.
Päästiin viimein sitten sisälle ja permannolle. Aika meni siinä kohtaan tosi nopeesti, ja pian jo Robin lämppäs meitä. Se oli kyl yllättävän hyvä ja osas vetää yleisön hyvin messiin. Sit saatiin odottaa tosi kauan ennen ku JB pääs lavalle ja onneks siin välis turvamiehet tarjoili vettä ihmisille. Se tuli tarpeeseen!
Kun screeneille pamahti kello, väki alkoi mylvimään. 10 minuuttia Justiniin!
Keikka alko All around the worldil ja loppui Babyyn. Tykkäsin kyl tosi paljon!

xx Vera






























perjantai 19. huhtikuuta 2013

Make the world come alive



Mua rupes pelottaa ihan älyttömästi. Musta tuntuu et tosi moni asia muuttuu yhtäkkii tosi paljon.
Peruskoulua mulla on jäljellä enää 29 päivää ja kohta mä oonkin jo lukiossa! Tulee ihan uudet kaverit.. HUI! Ei siinä sinäsä oo mitään pahaa, mä odotan jo lukion alkua tosi paljon.
Nyt mulla alkaa ns. Loppukiri treeneissä eli kaikilla tunneilla aletaan tekee kevätjuhla-biisejä. Mua pelottaa tosi paljon sunnuntait, koska mulla tulee olemaan 6 ja puol tuntia treenejä, mikä on TOSI paljon mullekkin. Sunnuntaina mulla tulee olemaan eka 4 ja puol tuntii putkeen ja sit tunnin tauko, ja loput 2 tuntia. Vaikka mä rakastan tanssimista tosi paljon, silti mä alan miettimään et toi mulle liikaa.
Mul on jatkunu nyt 2 viikkoo lähes päivittäiset päänsäryt. Ei kiva. :(
Mulla särkee päätä melkeen kokoajan, ja oonkin juossu terkalla ja terveys aka arvauskeskuksessa. Mä toivon et mun särkyihin löydettäis vihdoin joku syy.

Mä oon silti tosi ilonen et kesälomaan on noin vähän päiviä jäljellä.
Mä sain kesälomalle ihan mahtavan idean, josta kerron ehkä myöhemmin lisää, jos saan Netan mukaan siihen juttuun! :)

P.S hyvää synttärii Himpula!







perjantai 5. huhtikuuta 2013

I'm always in this twilight

Heii! Sori tää postaustauko taas mut nyt ei oo ollu mitää intoa kirjottaa, ei oo kuvia tullu otettua ja koulu on puskenu päälle :( Mutta kummiskin mä voin sanoo et oon tosi ilonen ku alkaa koeviikko taas olee kasassa ja PAISTAA AURINKO!!! Oikeestaan mä oon onnellinen. Mä koen onnellisuuden enemmänkin olotilana kuin ohimenevänä tunteena :) Musta onnellisuus on outoa, koska mua saattaa ruveta hymyilyttään aamulla vaikka ratikassa tai kun mä tuun treeneistä :)
Tässä välissä tosiaan oon ehtiny käymään Tallinnassa ja alottanu mun soolon Sibikseen. Mä sain tietää et mä pääsen ens kesänä Kivisaareen isoseks joten oon ihan superhappy!! Ootan jo innolla ;)
Mä oon alottanu myös mun vanhan harrastuksen leipomisen uudelleen! Viel pitäis vaa löytää syöjiä.. ;)


xx Vera

P.s JB:n keikka on jo 3 viikon päästä!!!